perjantai 23. lokakuuta 2009

Ensimmäinen haasteeni



Muruinen-b
login Niina soi minulle seuraavan kunniamaininnan:


Kiitos!

Mukana seurasi haaste, joka kuuluu näin:
Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva blogiisi
Laita linkki, keneltä sait tunnustuksen
Kerro itsestäsi seitsemän sellaista asiaa,
joita muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä tämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta



1. Rakastan nimiä. Minusta on ihanaa tutkia
mitä ne tarkoittavat, pohtia sopivatko ne
kantajalleen ja tietää, miksi vanhemmat
ovat päätyneet kyseiseen nimeen.

2. Tykkään tylsästä ruuasta. Elin koko lukioajan
syömällä lähinnä mysliä, leipää ja nuudeleita.
Lempiruokani kautta aikojen on perunamuusi.

3. Kun ihmiset näkevät käsialani, he sanovat
yleensä: "Ihana käsiala, mutta mitä tässä lukee?"

4. Minulla on pakko olla oma muistikirja joka
asialle. Päiväkirjamerkinnät, luonnokset,
reseptit, sisustusideat - kaikki ovat
omien kansiensa välissä, enkä muuhun pysty.

5. En myöskään pysty juomaan lasia tai
mukia tyhjäksi. Minun teekuppini tunnistaa
aina siitä, että sen pohjalla on reilun
sentin verran jäähtynyttä nestettä.

6. Haluaisin oppia kirjoittamaan myös vasemmalla
kädellä! Osaan esimerkiksi maalata ja
pelata sulkapalloa molemmilla käsillä.

7. Olin todella hyväuskoinen muksu. Kerran
päiväkodin täti kyllästyi siihen, että ipanat
lappoivat hiekkalaatikon sisältöä kiveykselle,
ja sanoi laatikon lentävän taivaan tuuliin jos
sen pohja tulee näkyviin. Kykin seuraavat viikot
paniikinomaisesti lootassa varmistamassa, ettei
kukaan kaiva pohjaan asti, peläten meidän
tuolloin lentävän laatikon mukana pois.

Jaan tunnustuksen eteenpäin seuraaville
bloggareille: Milla, Satu, Merruli,
Syysleimu ja ElsaIlona. Hyviä blogeja on netti
pullollaan, mutta en nyt tähän hätään keksi
puuttuvaa kahta, joille tämän lähettäisin.

I got my very first challenge in which I
had to reveal seven things about me.
I'll put the translation into the comment
box - this post is already so long!

tiistai 20. lokakuuta 2009

Näistä ikkunoista tuijotellen






Ulos ei ole meinannut ehtiä, muuta kuin tukka
putkella tai auringon jo laskettua. Niinpä
räpsin kuvia ikkunoista, ruokaa laitellessa,
vielä kun valoa riittää. Keittiön ikkunaan
en taida kyllästyä koskaan, järvinäkymä on aina
niin erilainen. Viikonloppuna kävi ystävä, sain
kortin ja paketin! Ja tapasin ensi kertaa
kultansa. Saimme hetkeksi uusia maisemia :).

I haven't managed to get out, unless I'm running
around or it's already dark. That's why I'm
gazing out these same windows, snapping pics
while I'm cooking, when there's still some light.
I think I'll never get bored on the kitchen
window - the view to the lake is always so
different. A friend and her darling dropped
by during the weekend, I got a card and a
packet! And something new to view, thanks to them.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Toisen laittama kahvi maistuu aina paremmalta, kuin itse tehty





... näin tuumattiin viehättävässä elokuvassa
nimeltä Ruokala Lokki, jonka katsoin joku ilta.
Se on "ensimmäinen Suomessa kuvattu japanilainen
elokuva" - enemmän esteettinen kuin tarinallinen
kokemus, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen!

Elokuvassa leivottiin korvapuusteja, jotka
hurmasivat ohikulkijat tuoksullaan, ja siitä
innostuneena päätin itsekin rohkaistua ja kokeilla
ensimmäistä kertaa elämässäni (!) tuota suomalaisten
kahvipöytien ikisuosikkia. Pullaan pätee varmaan sama
taika kuin kahviinkin - kyllä ne äidin pullat vaan on
parhaita. Mutta ihan tyytyväinen olin, näin ensi-
kertalaiseksi. Loppuun vielä ekstrakuva, ihan
äitiä varten - jotain geenejä on tarttunut!


Couple of days ago I watched the film Kamome shokudo,
which is the "first Japanese movie filmed in
Finland". In the movie they bake Finnish "pulla",
cinnamon rolls, that charm all the people passing by
with their scent. In Finland this pastry is almost as
important fellow to coffee as milk and sugar. But
somehow I had managed not to ever make them before this.

In the movie they say: "Coffee made by somebody
else is always better than self made." I think it's
the same spell with pulla - mom's cinnamon rolls
are always the best. But as these are my very first
ones I was quite pleased. Had to put that extra
picture for mom :).

tiistai 6. lokakuuta 2009

Arkistoista



Yksi urakka saa päätöksensä tällä viikolla.
Sitä ennen ei ole juuri tätä kummempaa
tarjottavaa. Haaveilen päivästä, jona voisi
haravoida lehtiä, leipoa pullaa ja olla viltin alla.

I'm getting one big task done this week.
Before that I'll have nothing better to
offer than this. I'm dreaming of a day
when I can rake the leaves, bake sweet buns
and hide under the blanket.